Monet meistä ovat nyt uuden edessä kun samaan aikaan pitäisi hoitaa kahdet työt: omat työt etänä sekä lasten hoito. Tässä meiltä muutama vinkki miten voit saada päiväsi sujumaan paremmin:

 

  1. Sovi yhdessä lasten kanssa edellisenä iltana millainen on seuraavan päivän ohjelma / lukujärjestys. Kirjoita (tai piirrä jos lapsi on pienempi) lukujärjestys esimerkiksi paperille tai piirustustaululle näkyville.

  2. Lukujärjestyksessä voi olla myös vain tunnit näkyvissä, ja askartelette yhdessä erikseen kiinnitettävät laput lukkariin, jotta muutoksia voi helposti tehdä.

  3. Rakenna lukujärjestys siten, että se noudattelee normaalia päivärytmiä. Muista siis rakentaa lukujärjestykseen lounas ja välipala.

    Vinkit etätyön ja lastenhoidon yhdistämiseen
  4. Alakoululaisten tehtäviin voi kuulua opettajan antamien tehtävien lisäksi mm seuraavia asioita (osa sopii myös päiväkoti-ikäisille).

    – Anna selkeä ohje rakentaa legoista jotain tiettyä 
    – Palapelien tekeminen
    – Hamahelmien askartelu (jos löytyy)
    – Kokoa kodin peitot ja tyynyt yhteen – kerrankin saa luvan kanssa – rakentaa mahdollisimman hienon majan
    – Piirtäminen ja askartelu (muista antaa konkreettinen asia mitä pitää taiteilla!)
    – Laita lapset askartelemaan tyhjistä maitopurkeista ruukut yrttien istuttamista varten (ekologista & ks kohta 8)
    – Näytelmän tai jonkun muun esityksen suunnittelu, joka illalla esitetään aikuisille
    – Kaikki yllä oleva aiheuttaa väkisinkin sotkun. Aikatauluta siis lukujärjestykseen myös leikkien siivoamiseen menevä aika ?

  5. Koska on suositeltu, että isovanhempia ei nyt nähtäisi liikaa tartuntavaaran vuoksi, voi aikatauluun keskelle päivää kuitenkin sopia soittoajan. Vielä parempi jos isovanhemmat ovat riittävän digitaalisia, että heidän kanssaan voi pitää videopuhelun. Tämä on hyvä tilaisuus pitää yhteyttä puhelimen kautta myös muihin sukulaisiin, kummeihin sekä ystäviin.

  6. Vaikka lapset on helppo patistaa ruudun ääreen, niin on hyvä sopia jonkinlaiset säännöt ruutuajalle. Toki ruutuajan voi oman elämän helpottamiseksi aikatauluttaa esimerkiksi oman puhelinpalaverin ajaksi, jotta saat varmuudelle pitää sen rauhassa. Koulut tulevat varmuudella hyödyntämään vielä digitaalisia oppimisympäristöjä, kunhan opettajat ehtivät sopeutua tähän uuteen opetustilanteeseen. Siihen saakka laitteiden äärestä löytyy kuitenkin myös opettavaista sisältöä:

    – Avara luonto (Yle Areena)
    – Avaruuskansiot (Yle Areena)
    – Tiedonjyvä, jossa lapset tekevät tieteellisiä kokeita (Yle Areena)
    – Olipa kerran elämä, jossa käydään läpi ihmisen kehon anatomiaa (Ainakin Netflixistä löytyvä)
    – Lisäbonus: jos lapset ovat riittävän vanhoja kirjoittamaan itse, laita heidät kirjoittamaan muutama asia mitä he oppivat katsoessaan ohjelmaa jokaisen katsotun ohjelman jälkeen

  7. Koska harrastukset on peruttu niin muista laittaa jokaiselle päivälle riittävästi ulkoliikuntaa. Päivä voi olla hyvä myös aloittaa ulkoilulla, jotta pahimmat energiaa saa ensin purettua pois ja jaksaa sen jälkeen puuhata sisällä. Myös keskellä päivää pieni happihyppely tekee hyvää tietotyöläisellekin ? Mikäli sataa kaatamalla tai lasta ei pääse viemään ulos, niin esimerkiksi Elixia pitää liikuntatunteja livenä netin kautta (maksutta ainakin jonkin aikaa).

  8. Muista illalla viettää lasten kanssa aikaa, vaikka tuntuisikin sille, että koko päivä on jo vietetty yhdessä. Kyse on kuitenkin erilaisesta läsnäolosta. Myös etätyöläisen on hyvä selvästi lopettaa työt jossakin vaiheessa palautumista ajatellen. Iltaisin harrastusten puuttuessa voi tehdä esimerkiksi seuraavaa:

    – Seuraavan päivän lounaan voi valmistaa yhdessä (samalla oppii ruoanlaittoa)
    – Lautapeleille on kerrankin hyvin aikaa (näitähän joulunakin rakastetaan pelata yökkäreissä)
    – Leipomista viikonlopun herkkuhetkeä varten
    – Nyt on hyvä tilaisuus myös istuttaa kevään yrtit siemenistä pieniin ruukkuihin
    – Oma kuntopiiri joko sisällä tai ulkona. Yritteliäs voi rakentaa, vaikka perheen sisäiset olympialaiset

Koska elämä lapsiperheissä ei juuri koskaan mene kuin suunniteltu, niin varaa jo valmiiksi pitkää pinnaa ja kalenteriin aikaa säätämiseen sekä lasten ohjeistukseen. Mikäli työskentelette molemmat kotona puolisosi kanssa, muista sopia myös aikuisten kesken yhteiset pelisäännöt 😉